Otsikko ‘Paras versio itsestäsi’ herättää heti monia kysymyksiä. Miten minusta tuli tällainen? Millainen versio olen? Onko versio muuttunut vuosien kuluessa? Voiko se muuttua edelleen? Mihin suuntaan?

Nämä ovat todella hyödyllisiä kysymyksiä. Elämä ei ole vain ’autopilotilla’ lentämistä. Eikä se ole spontaania reagoimista elämän eteemme tuomiin tilanteisiin ja olosuhteisiin, vaan aktiivisia päätöksiä siitä, miten ja mitä ajatella, mihin asettaa tavoitteita ja miten toimia päivittäin ja tilanteittain.

Luennon aluksi Saarinen kertoo kertomuksen lapsuudestaan. Hän oli poikien kanssa pelaamassa kadulla, kun he huomasivat Fanta-mainoksen tielle parkkeeratun CocaCola-auton kyljessä. Se oli aikaa, kun limsaa, niin kuin ei mitään muutakaan, saanut ihan milloin vain. Kun kuski palasi autolleen, hän näki poikien keskustelevan mainoksesta. ”Katseleeks pojat Fantaa?” ”Joo, me ei edes tiedetty, että tällasta on ees olemassa”. Silloin kuski otti yhden pullon Fantaa, avasi sen ja ojensi sen pojille. Sitten hän käynnisti CocaCola-auton ja ajoi pois. Kuskin ele oli niin cool ja tyylikäs anteliaisuuden ele, että se liikuttaa Saarista edelleen 50 vuotta myöhemmin: “Anteliaisuuden ele suhteessa johonkin tilanteeseen”.

Toki kuskilla oli varaa yhteen pulloon, joku ajattelee. Mutta tosiasiassa siitä, että jollakin on varaa ei välttämättä seuraa, että henkilö antaa siitä mihin hänellä on varaa. ”Yllättäen osoittautuu monasti niin, että kun ihmisellä on varaa, niin hänellä ei ole oikeastaan mihinkään varaa.” Eli matkalla on tapahtunut jotain sellaista, että henkilö on muuttunut niin “nihkeäksi versioksi itsestään”, että on vaikea uskoa, että henkilön alkuperäinen suunnitelma oli tulla sellaiseksi. Silti vain monasti käy niin.

Saarinen esittelee luennolla Peter Sengen (kirja Fifth Discipline) organisaation hallinnon ja systeemiajattelun viisi pääkohtaa, jotka soveltuvat yhtä hyvin organisaatioiden menestyksekkääseen johtamiseen kuin ohjenuoraksi yksilölle.

1. Mentaalimallit: Olemme kaikki omaksuneet tiettyjä mentaalimalleja, joiden ohjaamina ajattelemme ja toimimme. Näihin kuuluvat monenlaiset uskomukset, oletukset, ennakkoluulot, arvot. Jotkut näistä voivat olla hyvinkin elämää kaventavia ja haitallisia sekä itsellemme että muille. Olisi terveellistä tiedostaa omat mentaalimallinsa ja sillä tavalla päästä niihin käsiksi ja niihin vaikuttamaan.
2. Henkilökohtainen mestaruus: Miten mestarillisesti olet se, mitä voisit olla? Ja tämä tietenkin koskee elämän eri alueita eikä kapeaa osaamista jollakin allalla.
3. Yhteinen näkemys: Tämä on helpoimmin ymmärrettävissä organisaation näkökulmasta: Kaikilla työntekijöille tulee menestyksekkäässä organisaatiossa olla yhteinen näkemys siitä, mihin pyritään. Mutta ajatus soveltuu myös yksilöön. Meissä on kaikissa ikään kuin useita ’miniä’. Yksi minä kuiskaa koko ajan, ettei älypuhelimen näprääminen ole paras tapa käyttää aikaa, mutta silti toinen minä jatkaa näpräämistä. Löytyisikö levollinen yhteinen näkemys?
4. Tiimioppiminen: Paras oppiminen tapahtuu toisten kanssa ja toisten avulla. Jos pääset osaksi ja luot ympärillesi sellaista ilmapiiriä, joka on innostava, kohottava, latautunut, energinen, niin kaikki oppivat paremmin ja kasvavat ihmisenä paremmin kuin yksin. Miten minä voisin olla hyväntahtoisen kiinnostunut, kuunteleva, rohkaiseva, arvostava, eteenpäin avaava, niin että joku toinen voi avautua, peilata ja kehitellä ajatuksiaan minun avullani?
5. Systeemiajattelu: Ihmisen ajattelu on automaattisesti sellainen, että se kiinnittyy yksittäisyyksiin sen sijaan, että se ajattelisi kokonaisuuksia. Silti kaikki vaikuttaa kaikkeen ja asiat ovat myös ajallisesti toisiinsa liittyneinä. Laaja kiinnostuneisuus on systeemiajattelun edellytys. Mutta on myös päästävä eroon rajoittavista mentaalimalleista.

Millaista versiota elät nyt itsestäsi? No, ei oikeastaan hirveästi väliä. Sillä se versio, joka olet kahden tai kolmen vuoden päästä ei ole vielä määritelty. Se muodostuu siitä, millaisia valintoja alat tehdä nyt. Voit alkaa tehdä valintoja sen mukaan, että haluamasi versio alkaa syntymään.

Saarinen esittelee Carol S. Dweckin kirjan Mindset (2017). Keskeinen pointti Dweckin sanomassa on se, ajatellako ihmistä ‘Growth mindsetistä’ vai ‘Fixed mindsetistä käsin’ (eli kasvun ajattelutavasta vai pysyvyyden ajattelutavasta käsin). Onko esimerkiksi älykkyys vakioisesti annettu vai ajattellaanko niin, että älykkyys voi kasvaa. No, tietysti se voi kasvaa, jos suuntautuu sitä kasvattamaan. Entä vuorovaikutustaidot. Jollakin on hyvät vuorovaikutustaidot, toisella huonot. Tuleeko aina olemaan näin? Ei tietenkään. Mitä tahansa voi suuntautua kasvattamaan ja kehittämään (ja päinvastoin, hyvätkin taidot voivat huveta jäädessään käyttämättä).

Suuntautuminen on tärkeää. Ja oleellista suunnan valitsemisen jälkeen on se, että alkaa ottamaan askeleita. Jokainen pieni askel vie kohti tavoitetta.

Saarinen kertoo esimerkin omasta elämästään. Hän halusi vähentää alkoholin kulutusta. Hänellä oli puoliksi juotu oluttölkki edessään, kun hän ajatteli, ettei sitä olisi hyvä juoda loppuun. Mitä tehdä? Jääkaapissa hyvä olut väljähtyy ja menee hukkaan. Ei hyvä vaihtoehto. Mutta mitä sille tapahtuu juomisen jälkeen? Sehän päätyy vessan pönttöön, eli hukkaan kuitenkin. No entäpä jos sen kaataisi vessanpönttöön heti, eikä odottaisi, että se menee ensin kehon läpi? Ja niin hän kaatoi. Uusi mentaalimalli sen tilalle, että rahalla ostettua ei saa haaskata, ja pieni askel eteenpäin tavoitteen saavuttamiseksi.

Ympäristö ja omat mentaalimallimme sanelevat paljon, mitä ajattelemme yrityksen arvoiseksi.  Ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä päivittäin ovat merkityksellisiä mentaalimallien syntymiselle. Se mitä arvostetaan ympäristössämme, sitä lähdemme aika automaattisesti kehittämään. No, sanomattakin on selvää, että tämä suunta ei aina ole paras.

Mutta toinen vaara väijyy myös sisällämme. Sieltäkin kuuluu ääniä ja kaikki äänet eivät ohjaa oikeaan suuntaan. Saarisen termi tälle on ’sisäinen pöpöttäjä’.

Sisäisen pöpöttäjän tunnistaa useimmiten tietystä pöpötystyylistä. Se käyttää esimerkiksi sanoja ’kaikki’, ’aina’, ’joka kerta’ sen sijaan että käyttäisi sanoja ’monet’, ’joskus’, ’joinakin kertoina’. Se on siis hyvin mustavalkoinen. Aina tai ei ollenkaan, kaikki tai ei mitään. Se on myös hyvin hanakka kommentoimaan muita ihmisiä, etsimään syitä muualta kuin itsestä, uskomaan menneiden epäonnistumisten merkitsevän täyttä kyvyttömyyttä tulevaisuudessakin. Kaikkihan me tämän pöpöttäjän tunnemme.

Saarinen lanseeraa termin ’latistuksen mankeli’. Toiset ihmiset voivat toimia tällaisena latistuksen mankeloijina. Jossain vaiheessa 5-vuotiaan innostuneisuus alkaa latistumaan, eikä aikuisuudessa ole enää paljoakaan siitä jäljellä. Myös sisäinen pöpöttäjä voi toimia tehokkaasti ‘itsepalvelu’ latistuksen mankelina.

Eli miten versioiden välillä sitten liikutaan? Ajattelemme usein, että ihmisillä on tietynlainen luonne ja luonnetta ei juuri voi muuttaa. Toinen tapa on ajatella, että hyveiden (tai paheiden, miksipä ei) toteutuminen tapahtuukin tilanteissa tehtyjen tekojen kautta.

Tutustuin kuuden universaalin hyveen listaan viime kesänä lyhytterapiaopintojeni kautta ja myös ns onnellisuuskirjallisuutta lukiessani. Saarinen esittelee ne myös luennossaan. Ne perustuvat kirjaan Character Strengths and Virtues (Peterson & Seligman 2004). Eli kaikissa kulttuureissa pidetään arvossaan seuraavia kuutta hyvettä.

1. Viisaus ja tieto: Kyky kiinnostua, avoimuus ideoille, nakökulmien vaihtokyky
2. Rohkeus: Kestävyys, aitous, ’kantti’, integriteetti, innostuneisuus
3. Ihmisyys / rakkaus: Välittävyys, anteliaisuus, rakkaudellisuus, ’tavallinen tyyppi’, kiva, mahtava tyyppi
4. Oikeudenmukaisuus: Sosiaalisuus, vastuullisuus, yhteistyökyky, reiluus
5. Kohtuullisuus: Harkintakyky, arviointikyky,  vaatimattomuus, itsehillintä, armollisuus
6. Henkisyys ja hengellisyys: Toiveikkuus, tarkoituksen kokemiskyky, kohottuneisuus, kiitollisuus, huumori, syvä kunnioittaminen, kyky luoda yhteyttä johonkin itseään laajempaan kokonaisuuteen

Kysymys kuuluukin: Voisiko ajatella niin, että ’paras versio itsestäsi’ voisi muodostua yksittäisistä teoista, jotka ovat linjassa asettamallesi kokonaiskuvalle (tavoitteillesi). Tavoitteet voi vaikkapa asettaa edellisen kuuden hyveen mukaan tai jonkun muun listan, jonka olet itse itsellesi kehitellyt. Eli entä jos ns luonteesi muodostuukin yksittäisistä teoista eikä olekaan vakiona annettu? Näin tekojen kautta luonteesi (versiosi) on jatkuvassa muutoksessa (toivon mukaan kasvusuunnassa).

Saarinen antaa esimerkkinä rakkaudellisuuden. Ajattelemme usein, että joku henkilö on rakkaudellinen. Esimerkiksi voimme pitää isoäitiämme rakkaudellisena. Sitten saatamme kokea huonommuutta siitä, ettemme itse ole sellaisia.

Asia muuttuu, jos ajattelemme rakkaudellisuutta tilannetekijänä eikä ominaisuutena. Silloin rima ikään kuin alenee, ja tiedämme aivan hyvin pystyvämme hetkellisissä tilanteissa olemaan rakkaudellisia. Tämä vaatii mentaalimallin muutosta (eli rakkaudellisuuden ajattelua tilannetekijänä ominaispiirteen sijaan ja huonommuutta pöpöttävän pöpöttäjän hiljentämistä). Kysymys on tekemisestä eikä siitä, mitä olet tai, mitä ajattelet olevasi. Voit ajatella esimerkiksi olevasi antelias (ominaisuus). No, tilanteet kertovat, miten anteliaisuus materialisoituu tekoina kohdallasi.

Saarinen jatkaa luentoaan vielä vertaamalla yksilöä jääkiekkojoukkueeseen, mutta jätän sen nyt toistaiseksi märehtimättä.

Aika lähteä tilanteisiin tuomaan niihin sellaisia tilannetekijöitä, joita haluamme niihin tuoda.

Paras version itsestäsi, Esa Saarisen parituntinen luento, on kuunneltavissa kokonaisuudessaan täällä: https://www.youtube.com/watch?v=lBzF89EuLE8

Photo: Pixabay